Lähiruokaohjelma

perjantai 26. tammikuuta 2018

Suomi näyttävästi esillä maailman suurimmilla ruokamessuilla




Suomen elintarvike- ja juomasektorin yritykset yhdessä matkailutoimijoiden kanssa suuntasivat jo kolmatta kertaa maailman suurimmille ruoka-, maatalous- ja puutarha-alan messuille Grüne Wochelle.

Grüne Woche, vihreä viikko, on 1 600 kansainvälistä näytteilleasettajaa Saksaan kokoava messutapahtuma, joka järjestetään 83. kerran. Tapahtuman yhteydessä sen ensimmäisenä viikonloppuna järjestettiin myös maailman maatalousministerit Berliiniin koonnut Global Forum for Food and Agriculture (GFFA) -kongressi.Tapahtuma on kaikkiaan 10-päiväinen, ja kestää 28.1.2018 saakka.

Ennen varsinaisten messuovien avautumista maa- ja metsätalousministeri Jari Lepällä oli kunnia isännöidä Suomen osastolla vieraillutta korkea-arvoista delegaattia, johon kuuluivat mm. Michael Müller (Governing Mayor of Berlin), Christian Schmidt (Federal Minister of Food and Agriculture), Phil Hogan (EU Commissioner of Agriculture & Rural Development), Dr. Christian Göke (CEO, Messe Berlin GmbH), Joachim Rukwied (President of the German Farmers’ Association), Dr. Christian Boetticher (ViceChairman, Federation of German Food and Drink Industries).



Suomen osaston avajaisia juhlittiin noin 70 kutsuvieraan kera. Avajaisissa puhuivat ministeri Lepän lisäksi MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila, Visit Finlandin kehityspäällikkö Terhi Hook ja Food from Finland -ohjelman johtaja Esa Wrang. Puheissa korostettiin suomalaisten elintarvikkeiden laatua, maamme puhtautta ja Saksan merkitystä elintarvikkeidemme vientimaana. Saksa on myös yksi matkailumarkkinoidemme kohdemaista ja messujen aikaan Saksassa aloitetaan laaja Business Finlandin ruoan ja matkailun edistämiseen keskittyvä kampanja.


Tarjottavat vieraille loihti Saksassa ainoana suomalaisena Michelin-tähden saanut huippukokki Sauli Kemppainen ja joulupukki oli totta kai paikan päällä.






Suomen 100 m2 maaosasto rakentuu suomalaisten panimoiden ja -tislaamoiden tuotteita myyvästä FinnBar’ista, elintarvikeyritysten myyntipisteistä sekä Visit Finlandin ruokamatkailuyritysten alueesta. Tarjontaa täydentää pääosastoon liittyvä ”Suuret oluet, pienet panimot” -yrityksiä esittelevä myyntipiste. Osaston tavoitteena on nostaa Suomen maakuvaa ja lisätä suomalaisten tuotteiden tunnettuutta Saksan markkinoilla.

Elintarvikealan yrityksistä Suomen maaosastolle osallistuvat Dammenberg, Malmgård, useilla kansainvälisillä palkinnoilla palkittu FinnSpring, Sinebrychoff, Shaman Spirits, Kala-Lappi, Linkosuo ja Sinuhe.

Suuret Oluet, pienet Panimot  -yrityksistä mukana ovat Bryggeri Helsinki, Lammin Sahti, Teerenpeli, Vakka-Suomen Panimo, Fiskarsin Panimo, Ägräs Distillery, Stallhagen,  Malmgård ja Mallaskosken panimo.

Matkailualan edustajat tulevat Lakelandin ja saariston alueelta: Visit Saimaa, mukanaan Mikkelin ruokamatkailuyritykset  Anttolanhovi, Ollinmäen viinitila ja Raijan Aitta edustaen D.O. Saimaata, sekä Lehmäleiri (das Kuh-Camp), Puustilan maisematila, Kuopio 2020 European Region of Gastronomy tunnustusta esittelevä Visit Savo ja kahvila-ravintola Iltalypsy sekä saariston aluetta edustaen Visit Salo, Metsähallitus, Malmgård ja Finnlines.


Suomen osasto erottautui selkeydellä, valoisuudellaan ja luontoa hienosti esiin tuovilla seinäkuvillaan. Ison osaston kokoonjuoksu vaatii tunteja ja taas tunteja, ja yritysten rekrytoinnista vastasi tänäkin vuonna Fennopromo yhteistyössä Business Finlandin kanssa. Osaston päärahoittajana toimi maa- ja metsätalousministeriö, ja muina rahoittajina Business Finlandin Visit Finland sekä MTK ja mukana olevat yritykset.




Grüne Wochen levittäytyessä Berliinin valtavan kokoisen messukeskuksen 26 halliin, voisi messuihin tutustumiseen käyttää useita päiviä. Itse ehdin nähdä vain raapaisua hulppeasta tarjonnasta. Ohessa kuvakerrontaa.

Grüne Wochen kumppanimaa tänä vuonna on Bulgaria, jonka osaston kantavana teemana oli ruusun tuotanto.






Pohjoismaista Suomen lisäksi esillä olivat perinteisesti Norja isolla osastollaan, Tanska ja uutena maana Ruotsi, jonka osastolla esillä olleiden vegelihapullien ja mini-prinsessakakkujen lisäksi tanhuttiin useita kertoja päivässä, kts. video tästä.







Ja muilta osastoilta:
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

Messujen kukkahalli oli täynnä upeita asetelmia.

 
 
 
 
 
 
 
 


Kuvat: Kirsi Viljanen
lisää kuvia Suomen osastolta löydät täältä.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti