Lähiruokaohjelma

torstai 7. huhtikuuta 2016

Vuoden Lähiruokateko -palkinto Sodankylään




Lähiruoka&Luomu-messujen yhteydessä jaettiin Vuoden Lähiruokateko -palkinto, jonka tänä vuonna sai Sodankylän kunta. Palkinnon vastaanotti Sodankylän ruokapalvelupäällikkö Merja Ahola. 2000 euron palkinnon on lahjoittanut Suomen Messusäätiö.

Kuva: Johanna Suni/Messukeskus/mediapankki

Vuoden Lähiruokateko -palkinnon tarkoituksena on nostaa esiin lähiruoan käytöstä ja lähiruoan edistämisestä hyviä esimerkkejä, joista muut voivat ottaa mallia. Tänä vuonna kilpailuun tuli yhteensä 29 ehdotusta kaikkiaan 25 ehdokkaasta.

Ehdotetuissa palkinnonsaajissa oli mukana yksittäisiä lähiruokayrittäjiä ja maatiloja, tuote- ja yritysinnovaatioita, ravintoloita, kuntia, lähiruoan markkinakanavia, lähiruokatapahtumia ja lähiruokaa eri medioissa esiin nostavia tahoja. Eli hyvin monipuolisesti koko lähiruokaketju.

Valitsijaraati oli kuitenkin yksimielinen päätöksestään, sillä kaikki raatilaiset nostivat Sodankylän palkinnon ykkösehdokkaaksi. Raati kirjasi ylös seuraavia perusteluita:

·         Sodankylällä on strateginen ote lähiruokasektorin kehittämiseen ja se on järjestelmällisesti, pitkäjänteisesti ja ansiokkaasti kasvattanut lähiruoan osuutta kunnan ruokapalveluissa ja edistänyt näin lappilaisten ruoantuottajien tuotteiden pääsyä kunnan ruokahankintoihin.
·         Kunnan keskuskeittiön uusiminen tehtiin lähiruoan lisäämisen ehdoilla. Keittiöön rakennettiin erilliset tilat ja erilainen tuotantotekniikka, jotka mahdollistavat lähiruoan vastaanottamisen suoraan tuottajilta. Lisäksi keittiössä käytetään menetelmiä, joilla lähiruoasta tehdään puolivalmisteita ja komponentteja myöhemmin hyödynnettäväksi.
·         Nämä toimenpiteet ovat mahdollistaneet kunnan irrottautumisen isosta hankintarenkaasta viime vuonna ja lähiruoan paremmat hankintaedellytykset. 
·         Sodankylän kunta toimiikin tässä valtavirtaa vastaan kun tyypillisesti kunnissa hankinnat tehdään suurten hankintarenkaiden kautta.

Sodankylän kunta on strategisesti lähtenyt edistämään lähiruokaa osana biotalousohjelmaansa. Lähiruoka nähdään osana elinvoimaista aluetaloutta ja monipuolisempaa elinkeinoelämää. Kehitys ei tapahdu nopeasti, mutta kunta on uskaltanut ottaa ensimmäiset, määrätietoiset askeleet lähituotannon toimintaedellytyksien parantamiseksi. Tästä iso kiitos myös lähiruokakoordinaattorina!

Suomessa on menty kohti isompia tuotantokeittiöitä ja suuret, useiden kuntien yhteiset hankintarenkaat on nähty usein ainoaksi keinoksi toteuttaa hankinnat. Sodankylän esimerkki osoittaa, että myös toisin voi toimia.

Onnittelut Sodankylälle ja erityisesti sen ruokapalvelupäällikölle Merja Aholalle Vuoden Lähiruokateko -palkinnosta niin omasta kuin palkinnon valintaraadin puolesta!

Teksti: Kirsi Viljanen, joka toimii Lähiruoka&Luomu -messujen suunnitteluryhmän ja Vuoden Lähiruokateko -kilpailun valintaraadin puheenjohtajana. Oheinen teksti on mukailtu palkinnonjakotilaisuuden puheesta.


1 kommentti:

  1. Onnittelut Merjalle. Muutos vaatii vetäjän joka uskoo muutokseen. Toivottavasti tämä on kannustava esimerkki Suomen muille kunnilla ja kaupungeille.

    VastaaPoista