Kun sairaus kaataa ruokakolmion

Kirjoitan tämän bloggauksen nyt perheen ruokahuollosta vastaavana äitinä eikä teksti edusta ministeriön virallista kantaa.

On kulunut lähes päivälleen vuosi siitä, kun uudet kansalliset ravitsemussuositukset julkaistiin. Oman perheemme ravitsemus oli suhteellisen linjassa uuden ruokakolmion kanssa. Lihaa tosin söimme liikaa, mutta ruisleipää ja muita täysjyvätuotteita kului, pakastimen kätköistä kaiveltiin metsien ja puutarhan satoa pitkin vuotta, kasvikset maistuivat ja teollisista tuotteista yritimme poimia niitä kevyempiä. Itse pidän ruoanlaitosta, joten kotona oli – ja on – tarjolla kotiruokaa, joskus kiireen vuoksi tosin tuli oikaistua ja käytettyä pakastealtaan puolivalmisteita. Ulkonakin oli kiva aina silloin tällöin perheen kanssa käydä syömässä.

Kunnes… Puolisollani todettiin vakava sairaus, jonka myötä hänelle tuli todella tiukka ruokavalio ja paljon ruoka-ainerajoitteita. Sairaalasta saadut ravitsemusohjeet kaatoivat ruokakolmion - jos ei nyt kärjelleen niin ainakin kyljelleen. Kieltolistalle menivät lähes kaikki terveellisiksi mielletyt: ruis, kaura, kaikki täysjyvätuotteet, palkokasvit ja maitotuotteet. Lihaa, perunaa ja tiettyjä hedelmiä ja kasviksia sai syödä vain rajoitetusti ja prosessoituja tuotteita ja kevyttuotteita kehotettiin välttämään, sillä niissä on paljon potilaan kieltolistalta löytyviä pitkiä E-koodi-sarjoja. Innokkaana leipojana olin uuden tilanteen edessä, kun leivinjauhe on yksi kriittisimmistä aineista. Sallittujen ruokien listalta löytyivät marjojen lisäksi sen sijaan hillot, marmeladit ym. mielenkiintoista… Lähiruokanäkökulmasta katsottuna ilahduttavaa kuitenkin oli, että tuotteissa kehotettiin käyttämään luomua ja esimerkiksi pienmyllyjen tuotteita lisäaineiden välttämiseksi.

Ruoanlaitto ja kaupassakäynti ovatkin aiheuttaneet lähikuukaudet minulle runsaasti harmaita hiuksia. Ihmetyttää, miten tässä runsauden maailmassa, missä ruokakauppojen hyllyt eivät riitä yhä monipuolistuvien valikoimien esille tuontiin, ei tunnu löytyvän mitään ostettavaa meidän perheellemme ruoaksi. Laskin, että meidän pikkuseudulla sen kolmessa kaupassa on esimerkiksi vähintään 20 metriä leikkelehyllyjä, ja vain erikseen tilaamalla saimme valikoimiin yhden lisäaineettoman tuotteen. Kaikki liemipohjat joudun keittämään itse aidoista raaka-aineista, yhtäkään sellaista leivonnaista en valikoimista ole löytänyt missä ei olisi mieheltäni kiellettyjä E-lisäaineita. Ravintoloissa emme enää uskalla käydä, sillä yksi ilta ei riittäisi menun sisältämien raaka-aineiden ja E-koodilistojen läpikäyntiin.

En syytä teollisuutta, sillä se käyttää tiukkojen tieteellisten tutkimusten jälkeen valvottuja, hyväksyttyjä lisäaineita, joilla parannetaan tuotteiden säilyvyyttä, rakennetta ja elintarviketurvallisuutta. Meidän perheemme tilanne on poikkeuksellinen, mutta avasi lopullisesti omat silmäni pohtimaan kaiken ruoan prosessoinnin tarpeellisuutta ja mielekkyyttä.

Jos tästä perheemme tilanteesta yrittää löytää edes jotain positiivista, niin yhä enemmän arvostan lähiruokaa, aitoja raaka-aineita ja itse tekemisen taitoa. Leipomaankin olen oppinut isoäitien opein…

Teksti: Kirsi Viljanen

Elintarviketeollisuuden tilanne tilastotietojen valossa

Tilastokeskus julkaisi 18.12.14 yritysten tilinpäätöstilaston vuodelta 2013. Elintarvikeyritysten osalta maa- ja metsätalousministeriö tilasi tilinpäätöstiedoista erillisajona tarkemman, yritysten kokoluokittain alan kilpailukyvyn mittareita kuvaavan tilaston.

Vuoden 2012 tilasto osoitti taantuman iskeneen myös elintarviketeollisuuteen, tuolloin niin toimipaikkojen lukumäärässä kuin alan henkilöstömäärässä tapahtui notkahdus alaspäin, ja jalostusarvokin nousi vain 3,5% suhteessa vuoteen 2011.

Taantuma näyttää onneksi kääntyneen jonkin verran positiivisempaan suhdanteeseen vuoden 2013 aikana. Toimipaikkojen määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna 9,2% (ja vuoteen 2011 verrattuna 8,95%). Suurinta kasvu oli kokoluokassa "pienet", jossa kasvua tapahtui 16,43%. Mikroyrityksissä kasvua oli 8,2% ja keskisuurissa 6,84%. Suomessa on vähän suuria elintarvikealan yrityksiä, joten kolmen toimipaikan vähennys kokoluokassa "suuret" vuonna 2013 näkyy prosentuaalisesti suurena laskuna -16%.

Edellisvuoteen verrattuna elintarvikealan jalostusarvo kasvoi 5,12% vuonna 2013 (8,84% vuoteen 2011 verrattuna). Suurinta kasvu oli kokoluokissa "pienet" ja "keskisuuret", jossa kummassakin kasvuprosentti oli 15. Suurin jalostusarvon lasku, -17%, oli kokoluokassa "mikrot", samoin suurteollisuuden jalostusarvo laski -14%.

Henkilöstön lukumäärä oli suurin kokoluokassa "keskisuuret", joka työllisti lähes 13000 henkilöä vuonna 2013. Ao. kokoluokan henkilöstössä tapahtui myös kasvua yli 4%. Henkilöstöään kasvattivat myös pienet yritykset, lähes 14%, mikroyrityksissä sen sijaan laskua oli prosentin verran. Irtisanomiset ja lomautukset kohdentuivat erityisesti suuriin yrityksiin, sillä niissä henkilöstön lukumäärässä tapahtui raju lasku: yli -19%.

Suurin kasvu em. tunnuslukujen valossa näyttää siis olleen kokoluokassa "pienet", jossa vuonna 2012 oli notkahdus kaikkien indikaattoreiden mukaan, mutta kovat kasvuprosentit vuonna 2013. Kasvu on ollut vahvaa myös kokoluokassa "keskisuuret". Taantuma onkin iskenyt erityisesti elintarvikealan suuryrityksiin, jossa on huolestuttavan isot jalostusarvon ja henkilöstön määrän alenemat.

Lähiruokaohjelman osalta seuraamme virallisesti elintarvikealan mikro- ja pienyritysten tunnuslukuja, sillä ao. kokoluokan yritykset ovat lähes luonnostaan lähiruoan tuottajia ja jalostajia. Laskien tunnusluvut yhteen ao. kokoluokissa kasvua on lähes 10% sekä toimipaikoissa että henkilöstössä ja jalostusarvossakin yli 5%.

Teksti: Kirsi Viljanen
Kuva: Marianne Laitinen / MMM-kuva-arkisto

Joulun juhlavuudesta härkäviikkojen puurtamiseen

Joulunaika päättyi useiden mielestä loppiaiseen, toiset odottelevat vielä Nuuttia joulun poisviejäksi

Joulunaika 2014 alkaa olla takanapäin. Vaikka juhlaperinteet muuttuvat, on joulu yksi niistä juhlista, joiden viettotapa muuttuu hyvin hitaasti. Itselleni tämänkaltainen perinteitä tihkuva juhla sopii, enkä esimerkiksi jouluruokiin kaipaa uutta ja ihmeellistä vaan nautin täysin rinnoin ruuista, joiden taustat löytyvät vuosikymmenien, jopa -satojen, takaa. Niissä on juurevuutta, niissä on makua!

Vaikka kaupoista saa nykyään jo lähes kaikki joulupöytään tarvittavat ruoat, minulle joulun tunnelmaan pääsyyn kuuluu se pieni hössötys, joka liittyy itse tehtyihin leivonnaisiin ja ruokiin.

Monien mielestä jouluruoat tuntuvat kovin vaivalloisilta valmistaa, mutta se on turha luulo. Itse tosin oikaisin tänä vuonna laatikkojen teossa käyttämällä suomalaisista porkkanoista ja lantuista tehtyjä sosepohjia, imellettyyn perunalaatikkoon käytin sentään oman paikkakunnan perunaa. Samalla kun lämmitin puuhellalla tupaa, kypsyivät juurekset kuin ohimennen rosolliin ja muihin herkkuihin. Lieden lämmössä hautui helposti myös riisipuuro, jonka loppu löysi tiensä tietysti porkkanalaatikkoon. Tänä

vuonna jätin muutamien herkkujen teot muille: lähikylien raaka-aineista tehdyt lyöpijuustot ja mausterullat löytyivät naapurikylän tilapuodista, piimäjuustoon tarvittavat tilalta haetut raakamaidot kiikutin tänä jouluna äidilleni, joka juuston teossakin on mestari ja saa juuston aina, toisin kuin minä, onnistumaan.

Sopivasti ennen joulua sain ystävältäni satsin siikoja, joista osan fileoin ja graavasin joulua varten. Osassa kaloja oli mukana myös mukavankokoisia mätipusseja, joista saimme lisää lähiherkkuja myös joulupöytään. Kalapöytään kuuluu totta kai myös lasimestarin silli, joka on helppo ja nopea valmistaa kaupan kevyssuolatuista sillifileistä.

Jotakin uutta pitää kuitenkin testata, tänä jouluna tein ensimmäistä kertaa punaviinimarinoituja punasipuleja, jotka olivatkin niin hyviä, että niitä on tehty jo pari kertaa lisääkin!

Joulun juhlapyhät päättyvät nyt loppiaisesta käynnistyneisiin, pääsiäiseen asti ulottuviin härkäviikkoihin. Niitä kuvaa paitsi juhlapyhien puute - jota joku voisi kutsua arjen harmaudeksi - mutta myös itseään niskasta kiinniotto. Joulun ajan mässäilyt tuppaavat näkymään vartalolla ja härkäviikot ovatkin oivaa aikaa aloittaa kuntokuurit ja ruokavalion remontti. Tipattomat/sokerittomat/hiilihydraatittomat ja ties mitkä dieetit ovat nyt pop. Sinänsä on hyvä miettiä ruokavaliotaan, mutta diettien paha puoli tuntuu vain olevan niiden äkkinäisyys: otetaan hetkellinen kurinpalautus, mutta retkahdetaan jälkeen. Entä jos kuitenkin lähtökohdaksi otettaisiin: kaikkea kohtuudella?

Teksti ja kuvat: Kirsi Viljanen