Lähiruokaohjelma

perjantai 31. lokakuuta 2014

Vielä on aikaa Kekrille!


Vanhoista suomalaisista juhlista kekri on yksi pitkään hiljaiseloon vaipuneista juhlapyhistä. Kekrihän (jota on kutsuttu muun muassa myös sanoilla keyri, köyri, köyry) oli vanhaan pakanalliseen ja muinaiseen maanviljelyskulttuurin ajankulkuun liittyvä sadonkorjuun juhla, jonka ajankohta vaihteli vuosien ja satojen valmistumisen mukaan. Kekrin aikana on pidetty viikkoja, jotka alkoivat mikkelinpäivästä ja päättyivät pyhäinpäivään. Kekri koitti kun peltojen ja kasvimaiden sadot olivat korjattu laariin ja maakuoppiin, karja saatettu sisätiloihin ja syysteurastukset tehty. Kekrin aikoihin ajettiin karja markkinoille vaihtamaan isäntää, samoin tilan palkollisten työvuosi oli tuolloin katkolla.


Kekrissä vuoden tuottoa juhlittiin ja kiitettiin uuden sadon antimilla ja juomilla. Juhla pidettiin perinteisesti ympäröivän yhteisön kanssa ja siihen liittyi tarinointia, riittejä ja erilaisia seremonioita, joilla kaikilla pyrittiin turvaamaan hyvä seuraava satovuosi. Kekri-aterialle "kutsuttiin" myös suvun vainajat, joita muisteltiin ja joille katettiin oma, usein lammaspaistia sisältävä kulhonsa. Kekri ei kuitenkaan ollut varsinainen vainajien pyhä, vaikka näin usein uskotaan.

Kekriin liittyi myös oma pukkinsa, Kekri-pukki, joka serkkunsa Nuutin tavoin kiersi taloissa ryypyn ja nisun toivossa hassutellen ja hyvämielisiä kepposia tehden. Eri puolilla Suomea Kekri-pukista on ollut omia variaatioitaan ja nimiään - kekrittärillä, köyrihönttämöillä ja köyripukeilla tarkoitetaankin samaa asiaa. Kekriä pidettiin muinaisuskonnossa eritoten karjan suojelijana, joten turkkeihin pukeutunut Kekri-pukki symboloi myös karjan hengetärtä.


Kekri oli myös muinaiseen ajankiertoon liittyvä vuodenvaihteen aika, jolloin kekrin ajankohta oli erityisesti loka-marraskuun vaihde. Useilla paikoilla poltettiin kekri-tulia, joiden ympärillä tanssittiin ja kiitettiin menneestä vuodesta. Tulien sammuessa juhlaväelle tuli kuitenkin kiire, sillä vuosi oli juuri vaihtumassa ja viimeiseksi kotiin ehtineelle enteiltiin epäonnea. Vielä nykyäänkin monilla paikkakunnilla poltetaan kekritulia, joista kuuluisin lienee Kajaaniin vuosittain oljista rakennettava iso kekri-pukki - ja joka lähes poikkeuksetta yritetään polttaa ennen aikojaan innokkaiden pikkupyromaanien toimesta.

Kekrin vietto hiipui vakavamielisen kirkon painostuksesta, samoin maatalousyhteiskunnan muuttuessa yhä kaupungistuneemmaksi. Kekrin tapoja siirtyi kuitenkin pikkuhiljaa niin pyhäinpäivään, jouluun kuin uuteenvuoteenkin. Harva muistaa, että kekri on myös meillä yleistyneen halloween-juhlan taustalla, joka rantautui kekrinä Amerikkaan alunperin irlantilaisten maahanmuuttajien myötä, sai siellä nykyisen kurpitsa- ja hirviöjuhlan luonteensa ja levisi 1990-luvulla meille Suomeenkin. Halloween ei kuitenkaan koskaan ole kunnolla iskostunut meidän juhlaperinteeseemme, sillä se tuntuu olevan liian kaupallinen, keinotekoinen ja pintakultainen omaan kulttuuriimme. Olisiko kekrillä tässä uusi mahdollisuus nimenomaan uudistuneena sadonkorjuun juhlana?

Talonpoikaiskulttuurisäätiö on jo vuosia tehnyt hyvää työtä kekriperinteen elvyttämiseksi maassamme. Ympäri Suomea tuleekin viestejä eri tavoin järjestetyistä kekri-/sadonkorjuujuhlista: oman perheen tai ystäväpiirin kesken järjestetyistä pienimuotoisemmista juhlista aina isompiin, koko yhteisön yhteen kokoaviin, syksyn sadon ja lähituotteiden makuja ylistäviin juhliin.


Tänäkin vuonna on vielä hyvää aikaa järjestää omat kekrikemut. Katetaan pöytään oman maan (tai parvekelaatikon tai toriostosten) antimia, kutsutaan ystävät pöydän ääreen ja nautitaan päättyneen satokauden tuotannosta ja kotimaisista, juurevista mauista!


Ideoita onnistuneen Kekrin viettoon löydät www.kekri.fi –sivustolta.


Teksti: Kirsi Viljanen

Kuva, punajuuri: Kotimaiset Kasvikset ry/Teppo Johansson

Kuva, sienet ym: SRE-kuva-arkisto/Jaakko Martikainen

perjantai 24. lokakuuta 2014

Vastuullisuutta julkisiin keittiöihin!



Vastuulliset elintarvikehankinnat puhututtavat yhä enemmän – onneksi! Julkisissa elintarvikehankinnoissa liikkuu valtavat määrät rahaa, joten ei ole sama, minkälaista ruokaa julkisin verovaroin hankitaan. Julkisilla elintarvikehankinnoilla on paljon vaikutuksia terveyteen, kansantalouteen, ympäristöön ja moneen muuhun yhteiskunnan peruspilariin. Suomeen kokoontui satakunta osallistujaa pohtimaan näitä kysymyksiä kaikkiaan kuudesta eri maasta ”Kestävät hankinnat julkisissa keittiöissä” –seminaarissa, joka pidettiin 24.10.2014 Helsingissä.

Seminaarin avaussanat lausui maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, joka kertoi Suomen poliittisesta raamituksesta aiheeseen. Hän myös taustoitti, että jokainen suomalainen syö keskimäärin 165 ateriaa vuodessa kodin ulkopuolella, näistä noin puolet syödään julkisissa keittiöissä – julkisilla aterioilla on siis iso merkitys suomalaisten arkeen. Husu-Kallio korosti, että ilmastohaasteisiin vastaaminen vaatii kestävien ruokajärjestelmien huomioon ottamista yhä enemmän, laadukas ruoka on myös ravitsemuksen perusta. Kaikki lähtee kuitenkin arvoista ja asenteista, Husu-Kallio mainitsi ja vaati kunnallisia päätöksentekijöitä käymään arvokeskustelua siitä, onko ruoka vain kuluerä.

MEP Sirpa Pietikäinen kertoi EU:n ruokapolitiikasta – tai ennemmin sen puutteesta. Ruokateemaan kohdistuu lukuisia politiikanaloja ja lainsäädäntöä kuten ruokaturvallisuus, terveellisyys, ympäristönäkökohdat, eläinten hyvinvointi, alueellinen kehittäminen ja talous muiden muassa. Näiden kaikkien elementtien yhdistäminen on kuitenkin haasteellista. EU:ssakin tarvittaisiin siis kunnollista kokonaisvaltaisesti asioita tarkastelevaa ruokapolitiikkaa. Sen lähtökohtana voisi pitää kysymystä: Mitä on hyvä ruoka? Pietikäinen kuvasi, että hyvän ruoan tulisi olla turvallista, eettistä, ympäristöystävällistä, herkullista ja kohtuuhintaista. Nämä aspektit yhdessä huomioonottamalla saataisiin myös EU-tasolle oikeaa ruokapolitiikkaa. Pietikäinen korosti, että kun parin vuoden päästä aletaan keskustella uuden maatalouspolitiikan sisällöstä, tulee ruokajärjestelmien kestävyys ottaa politiikan muotoilussa huomioon ja EU-tason valmisteluun tuoda myös Pohjoismaiden yhdessä kehittämiä malleja. Hän totesi julkisten hankintojen olevan strateginen työkalu, jolla pitää tukea sosiaalista ja ympäristön kestävyyttä, työllisyyttä ja innovaatioita.

Markus Ukkola työ- ja elinkeinoministeriöstä kertoi kansallisen hankintalainsäädännön uudistustyöstä, joka perustuu EU:n hankintadirektiiviin. Siinä on aikaisempaa enemmän painotusta ympäristönäkökulmien sisällyttämisestä hankintoihin. Ukkola nosti uutena hankintakriteerinä esiin elinkaariarvioinnit, jotka mahdollistavat entistä paremmin esimerkiksi ympäristöön kohdistuvien hankinnan ulkoisvaikutusten huomioonottamisen hankintaprosessissa. Kansallista lainsäädäntöä laadittaessa hankintadirektiivin sisällön lisäksi tulee pohdittavaksi kansallisia kysymyksiä kuten poliittiset tahtotilat mukaan lukien luomu- ja lähiruoka, totesi Ukkola.

Mathias Sylwan Ruotsin Kuntaliitosta kertoi niistä vaikeuksista ja oikeustapauksista, joita Ruotsissa on aikaisemmin ollut laatukriteerien sisällyttämisessä julkisiin tarjouskilpailuihin. Uusi direktiivi antaa paremmat mahdollisuudet laatukriteerien sisällyttämiseen, mutta Ruotsissa käydään huolestuttavaa keskustelua siitä, että nykyistä lainsäädäntöä ei päivitettäisikään.

Professori Sirpa Kurppa kertoi tuotteiden ympäristövaikutusten arvioinnin moninaisuudesta hiilijalanjäljen ollessa vain yksi näkökulma. KeHa-hankkeessa tehtyjen selvitysten mukaan lähellä tuotetulla ruoalla voi olla positiivisia ympäristövaikutuksia vaikka usein tutkimukset tyrmäävät lähiruoan mm. pienerien kuljetuksesta aiheutuvien korkeampien ympäristökuormitusten vuoksi. KeHassa saatujen tulosten mukaan lähiruoalla voi olla rehevöitymistä vähentäviä vaikutuksia, sillä voidaan vaikuttaa myös luonnon monimuotoisuuteen. Paikalliset tuottajat ja jalostajat tarvitsevat kuitenkin lisää tietoa ja taitoa tuotantonsa ympäristövaikutuksiin vaikuttavista seikoista. Ruokien reseptiikalla ja valmistustavoilla on myös valtavasti vaikutuksia; jos tuotteissa on maitotuotteita, tulee hiilijalanjäljen suuruus niistä, ei niinkään mitä muita raaka-aineita käytetään. Tai jos verrataan keitettyä perunaa, ympäristövaikutukset syntyvät siitä, onko peruna teollisesti kuorittu vai kuoriperuna, ja mitä kuorijätteelle tehdään, esitteli Kurppa.

Monica Sihlén Ruotsin Kilpailuvirastosta esitteli SEMCo –virastossa on kehitetty laatukriteerejä, joita voidaan käyttää tarjouskilpailuissa. Hän korosti myös sertifioitujen järjestelmien kriteeristöjen käyttöä laadukkaampien tuotteiden saamiseksi mukaan julkisiin hankintoihin. Sihlén kertoi tulevista muutoksista, joita Ruotsin uusi hallitus on tekemässä. 1.1.15 aloittaa muun muassa uusi virasto, jonka vastuulle tulee julkiset hankinnat.

Anya Hultberg (Copenhagen House of Food) ja Betina Bergman Madsen (Kööpenhaminan kaupunki) kertoivat Tanskassa tehdystä työstä julkisissa elintarvikehankinnoissa. Kööpenhaminan tavoitteena on saada 90% julkisesta ruoasta luomuna, ja eri organisaatiot toimivat yhdessä tavoitteen saavuttamiseksi. House of Food toimii itsenäisenä, kaupunkiorganisaatiosta riippumattomana yksikkönä. Sen tehtävänä on parantaa kööpenhaminalaisten julkisten aterioiden laatua eri keinoin. Hultberg totesi, että liian usein seminaareissa istuvat ne henkilöt, joilla ei oikeasti ole tekemistä konkreettisten tarjouskilpailujen toteuttamisten kanssa. Haasteena on se, miten hyvät seminaaripuheet ja poliittiset linjaukset saadaan viedyksi kentälle, Hultberg totesi. Hultberg ja Bergman Madsen korostivat markkinatietouden merkitystä tarjousten valmistelussa: hankkijan pitää tietää, mitä tuotteita on saatavilla (läheltä). Hultberg toi esiin, että maun pitää olla yksi laadun osista, ilman makuaspektia voi yhtä hyvin ostaa sitten halvinta mahdollista ruokaa! Tanskassa on kehitetty neljän vuoden ajan aistinvaraista arviointia osana laadun arviointia, ja miten makua voidaan hyödyntää tarjouskilpailuissa. Tanskassa on tehty paljon työtä myös kokkien ja keittiömestareiden kanssa, ja heidän ammattitaitonsa myös laadun aistinvaraiseen arviointiin on korkealla, nyt on tehtävä työtä saman tietotaidon saamiseksi myös tuottajille. Tuottajat tulee saada myös ymmärtämään sesonkiluonteisuuden merkityksen. Bergman tiivisti, että julkiset hankinnat tulee nähdä markkinoiden kehittämisen alustana.

Elina Särmälä Saimaan Tukipalveluista kuvasi leivän hankinnan kautta laatukriteerien huomioimista tarjouskilpailuissa. Itä-Suomessa tuoreella ruis- ja kauraleivällä on tärkeä merkitys alueen ruokakulttuurissa, ja laatukriteerejä ja teknisiä eritelmiä kehittämällä (esimerkiksi: leipä oltava leivottu kiviarinauunissa) ja avoimella vuorovaikutuksella alueen yritysten kanssa on hankintoihin saatu mukaan omaan ruokaperinteeseen pohjautuvia paikallisia leipiä.

Leena Viitaharju Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista kertoi Lähiruokaohjelmarahoitteisesta tutkimuksesta, jossa selvitettiin lähiruoan aluetaloudellisia vaikutuksia. Siihen liittyen selvitettiin, paljonko julkisissa keittiöissä käytetään lähiruokaa (=maakunnallista ruokaa). Vastausten mukaan tällä hetkellä 15% hankitusta ruoasta on omasta maakunnasta, 65% muualta Suomesta ja 20% ulkomailta. Hankkijoilla on kiinnostusta ostaa lähiruokaa enenevässä määrin. Työryhmässä käydyssä keskustelussa todettiin, että Ruralian tutkimus on ainutlaatuinen eikä tiedossa ole yhtä laajoja selvityksiä muista maista.

Laura Krusius ISS Palveluista kertoi heidän käytänteistään (lähi)hankintojen edistämisessä. ISS:n esimerkki osoittaa loistavasti sen, miten yksityinen toimija toimii laadukkaan, julkista sektoria palvelevan, ruokapalvelun tuottajana. Ravintolapalvelupäällikkö Merja Väänänen PKSSK:sta kertoi miten he ovat onnistuneet saamaan lähiruokaa Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiiriin. Se on vaatinut vuosien työn, mutta työ on kannattanut tehdä ja nyt sekä asiakkaat että tuottajat ovat tyytyväisiä. Lähiruoan saaminen mukaan hankintaprosesseihin vaatii viitseliäisyyttä ja uusia toimintamuotoja kuten tuotekehityksen ja –testauksen mahdollistamista hankintaprosessissa.

Iltapäivän työryhmissä vaihdettiin kokemuksia ja tietoja eri osallistujamaiden välillä hankintakriteereistä, tutkimuksista ja käytänteistä. Esiin nousi muun muassa ennakoivan vuoropuhelun merkitys hankintaa suunniteltaessa, erilaisten mitattavien indikaattorien kehittämisen merkitys, lähiruoan arvot, lähiruoan pääasialliset hyödyt, näkökulma, että keittiöillä pitää olla mahdollisuus muuttaa toimintatapojaan, päättäjien sitouttamisen tärkeys jne. Lisäksi keskusteltiin siitä, tarvitaanko yhteistä pohjoismaista hankinnan mallia. Lopputulemana oli, että jos jollakin maalla tai toimijalla on hankintoihin, valintakriteereihin tms. liittyvää tietoa, kannattaa sitä jakaa muihinkin maihin päällekkäisten selvitysten välttämiseksi ja toisilta oppimiseksi. Seminaarin lopuksi yksimielisesti todettiin, että yhteistyötä kannattaa ehdottomasti jatkaa ja välittää omia kokemuksiaan avoimesti muiden hyödynnettäviksi.

Emil Blauert (Tanska) toimi lähiruoan aluetalousvaikutuksia pohtivan työryhmän vetäjänä. Bettina Lindfors (NyNordiskMat II-ohjelma) kirjasi myös keskustelua

Seminaaria edeltävänä päivänä osallistujilla oli mahdollisuus tutustua suomalaiseen kouluruokailu-järjestelmään, tutustumiskohteena oli Helsingille ruokapalveluja tuottava Palmia ja kohteena Meilahden yläaste. Itse olin mukana toisessa tutustumiskohteessa Eduskunnassa. Siellä oli pienseminaari, jossa esiteltiin Eduskunnan ruokaryhmän ja lähiruokakerhon toimintaa sekä hallituksen luomualan ja lähiruoan kehittämisohjelmia. Lisäksi pääsimme tutustumaan Eduskunnan ruokapalveluihin. 

Kansanedustaja Anne Kalmari kertoi Eduskunnan lähiruokatyöstä

Eduskunnan ruokapalveluiden toteuttaminen ja lähiruoan mahdollistaminen niissä keskustelutti osallistujia kovasti

Ylpeänä voin todeta, että Suomelle ollaan kateellisia siitä, miten meillä on pystytty linjaamaan korkeimmalla poliittisella tasolla niin vahvasti ruokapolitiikkaa ylipäätään ja erityisesti luomua ja lähiruokaa. Lisäksi sitä lähiruoan etenemistä julkisiin keittiöihin avittavaa laatukriteerien kehittämistyötä, jota Suomessa niin EkoCentria kuin monet muut hankkeet ovat tehneet, arvostetaan muissa maissa todella korkealle. Otetaan siis kehut rinta rottingilla vastaan ja välitetään muihin maihin jatkossakin sitä tietotaitoa, jota meillä on! Uskon, että saamme vastavuoroisesti muilta mailta paljon heidän oppejaan vastalahjaksi.



Seminaarikokonaisuudessa kestävyys oli otettu ruokatarjoiluissa hienosti huomioon!








Seminaarin järjestivät yhteistyössä EkoCentria/KeHa-hanke, maa- ja metsätalousministeriö, MTK, AMKO ry, Kuule Oy, NyNordiskMat II –ohjelma, ARC 2020 ja Tedy ry.

Seminaariaineisto löytyy sekä suomen- että englanninkielisinä näistä linkeistä: suomi; englanti.

Teksti ja kuvat: Kirsi Viljanen

perjantai 10. lokakuuta 2014

Lähiruoka on bisnes!

Satakunta lähiruoasta kiinnostunutta kokoontui 9.10.14 Tampereen Messukeskuksessa NordicFood -messujen yhteydessä pidettyyn Lähiruoka on bisnes! -seminaariin. Tilaisuuden järjestivät Parasta Pöytään Pirkanmaalta -hanke ja Aitoja makuja II -hanke. Seminaarin tarkoituksena oli jakaa alan toimijoille tietoa siitä, minkälaista kehittämistyötä on tehty niin valtakunnallisesti kuin Pirkanmaalla lähiruokasektorin tunnettuuden lisäämiseksi ja paikallisen ruoan saamiseksi niin kuluttajille suoraan kuin kauppoihin ja ammattikeittiöihin. Seminaari oli samalla em. hankkeiden päätöstilaisuus.

Kuva: Heidi Valtari
Omassa puheenvuorossani kerroin Lähiruokaohjelman tilannekatsauksen, ja samalla valotin eri tutkimustuloksiin pohjautuen lähiruokasektorin tulevaisuuskuvia ja tulevan vuoden uusia kehittämistoimenpiteitä. Painotin alueellisten koordinaatiohankkeiden merkitystä ja niiden aikaansaamista, samoin niiden linkittämistä suunniteltuun valtakunnalliseen lähiruoan koordinaatiohankkeeseen, jonka haku avautunee Hämeen ELY-keskuksen toimesta marraskuussa.



Anette Mellin Ahlmanin koulun Säätiöltä tiivisti Parasta Pöytään Pirkanmaalta -hankkeen 4 vuoden kokemukset ja opit. Hanke on tarjonnut hyvin käytännönläheistä yrityksiä suoraan hyödyttävää toimintaa: koulutuksia eri aihepiireistä, hankinta- ja tarjontaprosessien kehittämistä liittyen julkisiin elintarvikehankintoihin, lähiruokatukkumallien selvittelyä ja lähiruokatietoisuuden nostamista kuluttajien keskuudessa. Tulevaisuuden toiveina Anette korosti, että niin Pirkanmaalle kuin muihinkin maakuntiin tulisi saada maakunnallinen ruokakulttuuristrategia, joka toisi esiin ruoan, sen tekijöiden ja ruokakulttuurin ja kytkisi ne paremmin yhteen. Hankkeen toiminnoista ja tuloksista voit lukea lisää tästä.

Päivi Töyli Turun yliopiston Brahea-keskuksesta kertoi aitojamakuja.fi -portaalin synty- ja kehitysvaiheista ja valtakunnallisen hankkeen merkityksestä alueellisen kehittämistyön rinnalla ja verkottajana. Hanke on ollut paitsi kehittämishanke, mutta myös vahvasti tiedotushanke jalkautuen tähän mennessä 1350 tilaisuuteen. Hankkeen päättyessä vuoden vaihteessa jatkaa Brahea-keskus sivuston ylläpitoa, yritystietojen päivittämisestä vastaavat alueelliset yhdyshenkilöt osana oman alueensa kehittämistoimintaa kuten tähänkin saakka. Kaikkien toimijoiden yhteisenä tahtotilana on saada aitojamakuja.fi pysymään yhteisenä kansallisena portaalina lukuisten alueellisten ja paikallisten viritelmien sijaan. Hankkeen toiminnoista ja tuloksista voit lukea tarkemmin tästä.

Kuva: Heidi Valtari
Pottufarmariksi itseään tituleeraava Heikki Penttilä Penttilän tilalta kuvasi mitä lähiruokayrittäjän arki käytännössä on. Penttilä on aiemmin viljellyt itse perunaa ja jatkojalostanut sitä, nyt toiminta kattaa monenlaisten jalosteiden tuotannon. Raaka-aineet ostetaan lähialueelta, ja niiden tuottajat tuodaan myös kuluttajille esiin. Heikin alustus toi hyvin esiin sen, että menestys vaatii työtä, työtä ja työtä! Sekä riskinottokykyä ja avointa mieltä kokeilla uutta, etsiä ja hyödyntää erilaisia kontakteja ja verkostoja ja olla myös valmis luopumaan liikaa työtä tai liian vähän kannattavuutta luovista toimista. www.pottufarmi.fi -sivustolla tuodaan upeasti esiin raaka-aineiden alkuperä!

Tampereen seminaarissakin elintarvikebyrokratian ongelmat nousivat yleisökeskustelussa esiin. Johanna Mattila Turun yliopiston Brahea-keskuksesta kertoi elintarvikelainsäädännön joustoista ja niistä mahdollisuuksista, joita lainsäädäntö antaa pientuottajille ja -jalostajille. Hyvänä apuna tässä on yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, osana Aitojamakuja II -hanketta, laaditut oppaat suoramyyntiin, myyntiin vähittäiskauppaan ja valmistukseen. Kts. opassarjasta lisää esimerkiksi aikaisemmasta bloggauksestani


Lähiruoan aluetaloudellisista vaikutuksista kertoi Leena Viitaharju Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista. Leena korosti, että lähiruoan merkityksestä kuntien talouteen ja työllisyyteen pitää vaan jankuttaa ja jankuttaa, jotta kuntapäättäjät havahtuisivat miettimään omien hankintojensa merkitystä. Lähiruokaohjelma-varoista rahoitettu tutkimus on antanut "kättä pidempää" -tutkimustietoa, ja samantapaista tutkimusta toivotaan saatavan myös luomusta.

Yhteiskunta muuttuu yhä verkottuneemmaksi. Maaseutupolitiikan kansallisista kehittämisverkostoista kertoi Heidi Valtari Turun yliopiston Brahea-keskuksesta edustaen samalla Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän MESI-verkostoa (Maaseudun elinkeinot ja osaaminen). Verkostoissa työskentelee tällä hetkellä useita satoja henkilöitä tuoden maaseutupolitiikan toteuttamiseen omaa vahvaa asiantuntemustaan. Verkostotoiminnan idea on joustavuus ja työskentely reippaasti yli toimialarajojen.

Kaikki seminaariesitykset löydät aitojamakuja-blogista.

Tampereen Messukeskus teki seminaarin puhujista Youtubeen videohaastatteluja, löydät ne aitojamakuja-blogin lisäksi suoraan myös seuraavista linkeistä:

Kirsi Viljanen, lähiruokatulevaisuus: Youtube.
Anette Mellin, Aitoja makuja - lähiruoka on bisnes!: Youtube.
Heikki Penttilä, yrittäjäpuheenvuoro: Youtube.
Leena Viitaharju, lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset: Youtube.
Heidi Valtari, elinkeinojen verkostot, Youtube.

Teksti: Kirsi Viljanen
Kuvat: Kirsi Viljanen ja Heidi Valtari