Lähiruokaohjelma

perjantai 29. elokuuta 2014

Maakuntien maut esillä Herkkujen Suomessa


21.-23.8.2014 järjestetty Herkkujen Suomi -tapahtuma kokosi jälleen Helsingin Rautatientorin täyteen lähiruoan myyjiä ja ostajia. Neljättä kertaa toteutettu tapahtuma toi tällä kertaa Helsingin sydämeen toistasataa myyjää kaikkiaan yhdeksästä maakunnasta.

Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo toi tapahtuman avajaispuheessa esiin elintarvikeketjun merkityksen kansantaloutemme osana, ja kehoitti kansalaisia "syömään ja juomaan Suomi nousuun!".

Kuva: Kirsi Viljanen
Lähes 54 000 kävijää ei voi olla väärässä, lähiruoka on pop! Tapahtuman suosio osoittaa, että lähiruoka kiinnostaa kuluttajia aivan valtavasti. Herkkujen Suomessa käydään kauppaa, solmitaan uusia asiakassuhteita ja tilaussopimuksia, mutta ennen kaikkea siellä on mahdollisuus aitoon vuorovaikutukseen tuottajan ja kuluttajan välillä. Haistellaan, maistellaan, kysellään tuotteen tuotannosta ja raaka-aineiden alkuperästä, nautitaan niistä tarinoista, joita tuottajalla tuotteistaan on kerrottavana - koetaan elämyksiä. Torilla kuuli useankin ihmisen sanovan tuotteita maistellessaan, että ”tältä se maistui lapsuudessakin, tältä sen kuuluukin maistua”. Monet asiakkaista etsivät myös juuri tiettyä maakuntaa, tiettyä tuotetta ja tiettyä makua, jonka tuttuus heillä on koko elämänsä ajan kulkenut mukana.
 
Maakunnat laittivat tälläkin kertaa parastaan ja tarjolla oli laatutuotteita kaikista tuoteryhmistä.
 
Varsinais-Suomen osasto oli tällä kertaa suhteellisen pieni, mutta täynnä ah-niin-ihania makuja! Ruusunterälehtihillo oli mielestäni vuoden ihanin uutuus, ja Riihipuodin ohrapuuro, samoin Kolatun juustot sulivat suussa. Perniön lihan Kukko-nakit olivat ainakin Instagramin mukaan tapahtuman yksi kuvatuimmista tuotteista...



Kuva: Kirsi Viljanen

Uusimaa oli tänäkin vuonna koonnut upeasti somistetun osaston, jossa oli tarjolla trendikästä katuruokaa, pop-up -ravintolaa, kotimaisia raaka-aineita eksoottisin sävyin, tuore- ja säilyketuotteita ja yhtenä harvoista osastoista myös kalaa.

Kuva: Kirsi Viljanen





Keski-Suomi helli asiakkaita aidolla nuotiopannukahvilla, -lohella ja -makkaroilla, lisäksi osastolla oli tarjolla lihasäilykkeitä, piirakoita, leipää ja leivonnaisia sekä erilaisia maustekastikkeita ja -sekoituksia. Alueen keittiömestarit loihtivat parina päivänä myös ihania maisteluannoksia.


Kuva: Kirsi Viljanen
Kuva: Kirsi Viljanen

Kuva: Kirsi Viljanen

Kuva: Kirsi Viljanen
Pohjois-Karjalan osasto kuvasi hyvin alueen ruokakulttuuria. Osastolla oli runsaasti tarjolla erilaisia piirakoita, sultsinoita, vatruskoita ja muita leivonnaisia, samoin jäätelöä sekä hunaja- ja marjajalosteita. Tapahtumassa julkistettiin Leipää Pohjois-Karjalasta tuoteperhe, jonka tuotteet on valmistettu Pohjois-Karjalassa jauhetusta kotimaisesta viljasta ja ne on leivottu Pohjois-Karjalassa. Tuotteissa oleva QR-koodi auttaa kuluttajaa selvittämään raaka-aineen alkuperän ja valmistajat.



Kuva: Kirsi Viljanen

Kuva: Kirsi Viljanen


Kauan Herkkujen Suomeen mukaantulevaksi kaivattu Etelä-Pohjanmaa oli nyt esillä RuokaProvinssi -brändin alla. Tapahtumassa Etelä-Pohjanmaan elintarvikeosaamista oli esittelemässä seitsemän yritystä; Ilmajoen Makkaramestarit, Juustoportti, Laidun Hereford, Linseed, Pirjon Pakari, Sillankorvan Yrttijuusto sekä Vietävän Hyvää Tukku.


 
Jälijitettävyys on taattu eläimen nimeen saakka!

Kaakkois-Suomen osastolla ei heitetty läppää, vaan syötiin se! Viime vuonna herkkuhitiksi nousseen näppiruoan lisäksi osastolla oli tarjolla lampaanlihatuotteita, hilloja, hyytelöitä ja mehuja sekä näkkäreitä.


Kuva: Kirsi Viljanen

Pirkanmaa oli koonnut 11 yrittäjää osastolleen. Tarjolla oli ruoka-annoksia, leipää, leivonnaisia, maito- ja marjajalosteita, yrtti-, chili- ja hunajatuotteita sekä suklaata.

Kuva: Kirsi Viljanen
Kuva: Kirsi Viljanen

Kuva: Kirsi Viljanen

Kuva: Kirsi Viljanen

Kanta- ja Päijät-Häme esiintyivät saman katon alla mukanaan iso joukko hämäläisiä yrityksiä. Osastolta sai ostaa leipää, suklaata, lihatuotteita, myllytuotteita sekä juureksia, lisäksi tarjolla oli aikaisempinakin vuosina suuren suosion saaneet hämäläiset huikopalat. Osastolla oli myös Vuoden Lähiruokateko -palkinnon vuonna 2014 voittanut LähiPuoti Remes Oy sekä Heila Lähiruokatori.



Myös maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo pysähtyi vaihtamaan kuulumisia hämäläisistä myllytuotteista
Lappi oli perinteiseen tapaan mukana isolla osastolla tarjoten luontonsa antimia muikuista hilloihin ja mehuihin. Osastolle houkutteli myös musiikkiesitykset sekä aito Lapin Joulupukki!






Järjestöteltta kokosi yhteen ison joukon kotimaisen ruokaketjun eteen työtä tekeviä toimijoita. Teltassa oli esillä tietoa hallituksen lähiruoka- ja luomuohjelmista, aitojamakuja.fi -sivustosta, luonnontuotteista, EU:sta kansalaisen arjessa, EU:n nimisuojatuotteista, yliopistollisista koulutusmahdollisuuksista ja neuvonnasta. Maa- ja kotitalousnaisten pöydästä sai ostaa mukaansa kuivattua ruisleivän juurta ja MTK otti vastaan terveisiä maatalousyrittäjille. Ruokatiedon osastolla pääsi puolestaan testaamaan maku- ja hajuaistien toimivuutta. MMM:n iso RuokaIlo -osasto kokosi suojiinsa suuren joukon toimijoita ja MMM:n rahoittamia hankkeita, joissa ruokakasvatus on kantavana teemana.







Maa- ja metsätalousministeriö vastasi tänäkin vuonna tapahtuman päälavan grillauksista, keittiömestareina tuttuun tapaan Raymond Wesander ja Ulla Liukkonen. Grillausnäytökset ja -haastattelut rakentuivat tänä vuonna maakuntien esittelyyn ja heidän luomaan sisältöön, ja ne keräsivät sankoin joukoin yleisöä. Lavalla oli joka päivä myös ruokakasvatukseen liittyviä puheenvuoroja.









Kaikkina vuosina Herkkujen Suomessa mukanaolleena jäin pohtimaan, mitä muutoksia on tapahtumassa ollut. Joitakin maakuntia jää pois (tänä vuonna asiakkaat kyselivät kovasti Kainuun, Etelä- ja Pohjois-Savon perään) ja uusia tulee mukaan, kiitos Etelä-Pohjanmaa! Eniten asiakkailta tulee kysymyksiä gluteenittomista tuotteista, ja tänä vuonna niitä olikin ilahduttavan monella maakunnalla tarjolla. Maakuntien varaan rakentunut ohjelmalavan tarjonta oli onnistunut, ja väliin mahtui myös muita asiantuntijaesityksiä. Somesta bongaamani kommentit tapahtumasta ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia - kehittämisehdotuksena nostaisin esiin kommentin, jossa kaivattiin niin osastoille kuin lavalle enemmän (alueellisen) ruokakulttuurin näkyvyyttä. Tapahtuman yhteistyö ja samanaikaisuus Syystoberin kanssa on loistava ja tukee oluen ja ruoan hyvää liittoa. Tapahtuman valikoima on monipuolistunut vuosi vuodelta ja myytäviin maisteluannoksiin satsataan entistä enemmän.


Kiitos kaikille mukanaolleille! Kiitos yhteistyökumppanimme, joiden kanssa järjestelyt sujuvat kuin rasvattu! Kiitos ihanat yrityksemme ihanine lähiruokatuotteineen! Ensi vuonna uudestaan, joohan?

Teksti: Kirsi Viljanen
Kuvat: Marianna Laitinen ja Pekka Väisänen/MMM, ellei toisin mainita

Linkkejä Herkkujen Suomen bloggauksiin:
http://makuamaalta.fi/herkkujen-suomi-oli-menestys/
http://epatrendikasruokablogi.blogspot.fi/2014/08/herkkujen-suomi-ja-syystober.html
http://terhinkeittiossa.blogspot.fi/2014/08/herkkujen-suomi-lahiruokaa.html?m=1
http://www.andalusianauringossa.com/2014/08/herkkujen-suomi-helsingissa.html