Hyvää Joulua!

Me käymme joulun viettohon taas kuusin kynttilöin... Tutun joululaulun sävelet johdattelevat meidät kaikki pikkuhiljaa joulun ajan tunnelmiin. On laittanut äiti kystä kyllä… saattaa ajatukset runsaiden joulupöydän antimien äärelle. Myös esimerkiksi joululehdet pursuavat tunnelmia ja täydellisiksi puunattuja ja sisustettuja koteja notkuvine herkkupöytineen.

Kaikki tämä saattaa aiheuttaa myös ahdistusta: millä kaikki jouluvalmistelut ehtii tehdä! Kaikilla kun ei ole aikaa, tai haluakaan pyrkiä siihen muiden luomaan jouluidylliin. Onneksi nykyisin voi joulunkin ottaa rennommin ja sitä kukin viettää tavallaan, myös ruokien suhteen. Muiden äitien tekemää ruokaa voi tuunata mieleisekseen ellei kaikkia laatikoita osaa tai ehdi tehdä itse. Joulunalusajan myyjäisistä mukaan voi hankkia ihania leivonnaisia, laatikoita, säilykkeitä – ne joku on tehnyt lämpimin ajatuksin ilahduttamaan muita. Pöydästä voi huoletta jättää pois ne vähemmän suositut ruokalajit ja antaa täten tilaa jollekin uudelle, yllättävällekin.

Tänä vuonna joulu voi olla myös entistä lähiruokaisempi. Suoramyynti on kasvussa. Samoin lähiruoan erikoismyymälöiden määrä, joka ylitti loppuvuodesta jo 220 kappaleen rajan! Jouluksi ehtii hankkia herkkuja ja valmiiksi paketoituja ruokalahjoja vielä lähiruokaa myyvien verkkokauppojenkin kautta, joiden määrät ja valikoimat ovat koko ajan runsastumassa. Suunnatessasi lähiruokaostoksille, katso lähimmät myyntipaikat www.aitojamakuja.fi –sivuilta, myös mobiilisti!

Ruokakulttuuri muuttuu, myös juhlaruokien osalta. Tosin joulun suhteen ruokamaailman tulevat ja menevät trendit eivät pahemmin joulupöydän kokonaisuutta ole hetkauttaneet. Kinkku pitää pintansa, vaikka sen koko vuosi vuodelta pieneneekin. Laatikoista ja salaateista tutut raaka-aineet pysyvät, mutta ne voivat saada uuden muodon vaikkapa hyydykkeinä tai paahdettuina kasviksina. Joka vuosi tulee myös uusia hittiruokalajeja. Muutama vuosi sitten trendiksi muodostunut punajuuri-sinihome –laatikko on jo useissa perheissä tullut joulupöydän vakioantimeksi. Mikähän on tämän joulun trendiruokalaji?

Ruokaa tulee myös yleensä laitettua liikaa. Ruokahävikistä ei hyödy kukaan, siksi ruoanloput kannattaa piilottaa vaikkapa pitsaan, paistoksiin tai laatikoihin. Tai laittaa valmiiksi eväsannoksiksi pakkaseen. Jos omat neuvot eivät riitä, voi tuunausvinkkejä tutkia vaikkapa Marttojen sivuilta. 

Oheisin laulun sanoin haluan kiittää teitä vuodesta 2014 ja toivottaa kaikille oikein hyvää, rauhaisaa ja lähiruokaisaa Joulua!

Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy;

Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy

Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa

Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa!

Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta

Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta

Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä

Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!

Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista

Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista

Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan

Sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan!

Teksti ja kuva: Kirsi Viljanen

Uusi pohjoismainen ruoka valloittaa maailman – vai valloittaako?

norjalainen kampasimpukka-annos UPR-tyyliin

Uusi Pohjoismainen Ruoka, Ny Nordisk Mat, New Nordic Food - olet lähivuosina varmasti törmännyt näihin sanapareihin lukuisia kertoja! Pohjoismaiden keittiömestareiden vuonna 2004 antamasta julistuksesta innoituksensa saanut ja Pohjoismaiden ministerineuvoston vuonna 2007 käynnistämä ohjelmakokonaisuus (I-ohjelma vuodet 2007-2009 ja II-ohjelma vuodet 2010-2014) alkaa olla loppusuoralla. Ohjelmasta tehdään loppuarviointi, mutta sen menestystä ja merkitystä on analysoitu matkan varrella. Viimeisin tutkimus on marraskuussa julkaistu, 2014 Aarhusin yliopistossa Susanne Kollen ym. tekemä raportti ”Ny Nordisk Mad 10 år efter”. Se perustuu tanskalaisten asiantuntijoiden arvioihin ohjelman sisällöstä ja tuloksista. Näkökulmia ei suoraan voi yleistää koko totuudeksi, onhan Tanska suuri elintarvikkeiden viejämaa ja täten maatalous- ja elintarviketeollisuusrakenteiltaan muita maita erilaisempi, mutta antaa varmasti pohdittavaa meille kaikille.

Vastausten mukaan Uusi Pohjoismainen Ruoka (UPR) on ponnisteluistaan huolimatta vielä varsin ”niche-brändi”. Vaikka sen tunnettuus ruokaketjussa on noussut, ja Tanskaan tulee UPR-konseptiin pohjautuen esimerkiksi maailman paras ravintola –voittoja vuosi vuoden perään, ei UPR-ruoan kysyntä ole lähtenyt suureen nousuun. UPR-brändistä on toivottu apua myös viennin lisäämiseen, mutta UPR-tuotteiden vienti on vasta alkutaipaleellaan. Osa vastaajista kyseenalaisti, voiko UPR-hengen mukaisesti tuotettua ruokaa edes viedä, vai onko kyse enemmän brändistä ja ilmiön levittämisestä konkreettisten tuotteiden sijaan.

UPR-brändissä nähtiin paljon yhteneväisyyksiä ruokamaailman muihin vallalla oleviin trendeihin. Tämä luo nostetta myös pohjoismaiselle ruoalle ja sen kiinnostavuudelle. Pohjoismaisella uudella ruoalla on yhteinen arvopohja: aitoa, tuoretta, yksinkertaista ja eettistä, mutta tämä ei pelkästään riitä kiinnostuksen herättämiseksi. Vastaajat kritisoivat arvoja myös liian laajoiksi, toisaalta tämä luo yleistä nostetta ruokateollisuudelle, vaikka se ei UPR-brändin mukaista ruokaa tuottaisikaan. Uudelle pohjoismaiselle ruoalle kaivattiin lisäarvon tuottamista tuomalla esiin sen paikallisuutta, johon yhdistetään vahva tarinankerronta.

Tutkimuksessa hahmotettiin UPR-konseptille viisi erilaista tulevaisuuden skenaariota:

• Uusi Pohjoismainen Ruoka häipyy kokonaan trendien vaihtuessa

Ruokamaailman trendit tulevat ja menevät. UPR-brändin noste ei kestä ja esimerkiksi ravintolat brändäävät itseään uudelleen. Sen sijaan linkki UPR:n ja muiden trendien kuten kestävyys ja paikallinen ruoka pysyy ja näkyy pohjoismaisessa keittiössä.

• Uusi Pohjoismainen Ruoka säilyy varsin marginaalissa ja niche-markkinoilla

UPR kiinnostaa vain foodisteja ja ruokaturisteja. Saatavilla on vakaa valikoima UPR-tuotteita kuluttajaystävällisempään hintaan, tuotteiden valmistajat ovat lähinnä pienyrityksiä.

• Uusi Pohjoismainen Ruoka voi muodostua vientituotteeksi

UPR säilyy niche-tuotteina, mutta niiden pääfocus on viennissä. Tuotteet ovat korkealaatuisia, ja niitä tuetaan tarinoilla.

• Uusi Pohjoismainen Ruoka saavuttaa laajemman kiinnostuksen ja tuen

UPR karistaa elitistisen leiman ja siitä tulee kaiken kansan saatavilla olevaa ruokaa. Valikoimien saatavuuteen ja korkeisiin hintoihin pitää kiinnittää huomioita. UPR on myös isojen teollisuuslaitosten tuottamaa ruokaa?

• Uusi Pohjoismainen ruoka on vain ruokaa..

UPR-konsepti häipyy kokonaan ja siitä jää jäljelle vain kuluttajien kiinnostus ruoan alkuperää ja laatua kohtaan, jotka tulevat osaksi meidän jokapäiväistä ruokaamme.

Minkä skenaarion Sinä valitsisit ja miksi? Toivon, että voisit kommenttikenttään jättää omia näkemyksiäsi Uusi Pohjoismainen Ruoka –konseptista ja siitä, mihin sen tulevaisuudessa pitäisi suuntautua.

Myös Grönlannissa UPR on nousussa

Elintarvikealan visiokeskustelua käydään nyt loppuvuodesta erilaisissa työpajoissa ympäri Pohjoismaita. Lisätietoa niistä löydät ohjelman internet-sivuilta, Twitteristä: @NyNordiskMat (myös hashtag  #nordicfood2024) ja Facebookista https://www.facebook.com/nynordiskmad?fref=ts.

Vaikka UPR-ohjelma varsinaisena ohjelmana loppuu nyt vuoden vaihteessa, on Pohjoismaiden ministerineuvosto päättänyt teeman eteenpäin viemisestä myös tulevaisuudessa. Linjausten mukaan jatkossa työn tulee keskittyä brändäämiseen ja verkostoitumisen edistämiseen. Pohjatyö on tehty loistavasti ja tästä on hyvä jatkaa!

Teksti ja kuvat: Kirsi Viljanen

Lähiruoka uusimpien tutkimustulosten valossa

Lokakuussa julkistettiin Taloustutkimus Oy:n Suomi syö 2014 –tutkimuksen tulokset. Suurimmassa osassa väittämiä kuluttajien asenteet lähiruokaa kohtaan ovat pysyneet melko samoina edelliseen vuoteen verrattuna. Suurin muutos on tapahtunut kuluttajien suhtautumisessa teollisesti tuotetun ruoan lähiruokaimagoon. Nyt peräti kolmannes vastaajista kokee, että myös teollinen suurtuotanto voi olla lähiruokaa. Aikaisemmassa tutkimuksessa tätä mieltä oli viidennes vastaajista.

Lähiruoka tunnistetaan kaupoissa nyt hieman paremmin, sillä aiempaa hieman harvempi kokee, että kaupassa on vaikea erottaa, mikä tuote on lähiruokaa ja mikä ei. Silti edelleen hieman yli puolet kokee lähiruoan tunnistamisen vaikeaksi ja edelleen valtaosa kuluttajista (78 %) haluaisi ostonsa tueksi selkeän merkinnän tuotteeseen tai hyllyyn, jos kyseinen tuote on lähiruokaa.

Samankaltaisia tuloksia antoi myös tänä vuonna eri yleisötilaisuuksissa (OKRA, Herkkujen Suomi ym.) aitojamakuja II -hankkeen ja Lähiruokaohjelman yhdessä toteuttama kysely. Näistä kyselyistä löytyy Päivi Töylin koostamaa analyysiä tästä ja Kirsi Viljasen koostetta Ruoka-Suomi -tiedotelehden nrosta 3/2014.

Suomi syö 2014 -tutkimuksen mukaan kuluttajat mieltävät lähiruoan nimenomaan paikalliseksi ruoaksi, sillä lähes puolet vastaajista (45 %) kokee, että lähiruoan pitää olla omalla asuinseudulla tuotettua ruokaa. Lähes yhtä moni (39 %) on sitä mieltä, että lähiruokaa on ruoka, joka on tuotettu Suomessa enintään 100 km:n säteellä. Vain noin joka kymmenes vastaaja pitää ylipäänsä Suomessa tuotettua ruokaa lähiruokana.

Vastaajista neljä viidesosaa ilmoitti ostavansa edes joskus lähiruokatuotteita. Määrä on kokonaisuutena kasvanut hieman toissa vuoteen nähden, mutta lähinnä ostamisessa voidaan nähdä hienoista siirtymää useammin ostamisesta harvemmin ostamiseen. Yleisen taloustilanteen heikkeneminen näkyy siis varmasti tässäkin.

Tärkeimpiä motiiveja lähiruoan ostamiseen ovat aluetaloudelliset vaikutukset: halu kannattaa lähialueen työllisyystilannetta, taloutta ja tuottajia. Ne ovat tärkeitä noin 90 % lähiruuan ostajista ja tärkeys on pysynyt samalla tasolla viime vuosien aikana. Aluetaloudellisten näkökulmien lisäksi ostomotiivina korostuu tuoreus, valtaosa myös luottaa lähiruokatuotteiden laatuun, maukkauteen ja puhtauteen.

Tutkimuksen mukaan suosituin ostokanava lähiruoalle on tavallinen ruokakauppa, josta lähiruokaa ostaa 92 % ainakin joskus. Torilta vähintäänkin joskus ostaa lähiruokaa 76 %, suoraan tuottajalta 49 %, kauppahallista 48 % ja lähiruoan erikoismyymälästä 41 % vastaajista. Ruokapiiritoiminnan tai verkkokaupan kasvu ja kiinnostavuus eivät tässäkään tutkimuksessa vielä näy, sillä vastaajista vain harva ostaa niiden kautta lähiruokaa. Määrät ovat pysyneet aika lähellä toissa vuoteen verrattuna. Eniten lähiruokatuotteista ostetaan perunaa, vihanneksia ja juureksia. Erityisesti juustojen, jogurttien, rasvojen ja broilerin/kalkkunan osalta säännöllisesti ne lähiruokana ostavien osuus on noussut. Ehkä yllättävästikin lampaanlihan ostaminen lähiruokana on vähentynyt edelliseen tutkimukseen verrattuna.

Tutkimus osoittaa yrittäjille ja kehittäjille myös selviä signaaleja, joihin jatkossa on kehittämistyössä kiinnitettävä huomiota entistä tarmokkaammin. Vastaajien mukaan lähiruoan koetaan olevan selvästi vähemmän maukasta kuin kotimaisen ”tavanomaisen” ruoan, ja myös mauttomampaa kuin kotimainen luomu. Vastaajat myös luottavat em. tuotteita vähemmän siihen, että lähiruoan laatua valvotaan asianmukaisesti. Vaikka pientä positiivista muutosta edelliseen tutkimukseen verrattuna on tapahtunut, vastaajat luottavat lähiruoan osalta kotimaista luomua ja muuta tuotantoa vähemmän siihen, että tuote ja valmistustapa ovat sitä, mitä pakkauksissa kerrotaan ja siihen, että tuotteen raaka-aineiden alkuperä on merkitty luotettavasti. Kun eri selvitysten mukaan lähiruoan vahvuuksina on mainittu erityisesti tuoreus, maukkaus ja tuottajan ja kuluttajan välinen luottamus, osoittavat Suomi syö -tutkimustulokset sen, että jotakin on tehtävä. Lähiruokatuottajien ja –yrittäjien on pidettävä pakkausmerkinnät ajan tasalla ja edelleen tehostettava viestintää tuotteistaan, raaka-aineiden alkuperästä ja tuotantotavoista. Oiva-valvontajärjestelmänkin tuloksia kannattaa hyödyntää yrityksen tiedotuksessa. Lisäksi joka kerta, kun lähiruokana yritetään myydä muuta kuin kuluttajan lähiruoaksi mieltämää paikallista ruokaa (esimerkiksi ulkomaista alkuperää ”on pesty” kotimaiseksi), on näihin harhaan johtaviin markkinointitapoihin puututtava tarmokkaasti kuluttajien luottamuksen vahvistamiseksi.

Nyt valmistunutta kuluttajatutkimusta on mielenkiintoista verrata alkusyksystä valmistuneeseen lähiruoan tuotannon tulevaisuuden näkymiä selvittäneeseen TNS Gallupin tutkimukseen. Siitä tehty yhteenveto löytyy Lähiruokaohjelman bloggauksesta ”Lähiruoka ja suoramyynti kiinnostavat yhä useampaa maatilaa”.

Teksti: Kirsi Viljanen
Tämä teksti on aiemmin julkaistu marraskuussa ilmestyneessä Ruoka-Suomi -tiedotelehden nrossa 4/2014.
Kuva: MMM:n kuva-arkisto/Marianne Laitinen

Ruoan ja matkailun liitto vahvistumassa!

Ruoka- ja matkailualan toimijat kokoontuivat viikolla 45 kahdessa valtakunnallisessa tilaisuudessa: 4.11. Hämeenlinnassa Katisten kartanon tiloissa ja 6.11. Oulussa Maikkulan kartanossa. Tilaisuuksissa käsiteltiin sekä ruoka- että matkailusektoreiden ajankohtaisia kuulumisia, valtakunnallisia kehittämislinjauksia ja pohdittiin alojen parempaa yhteensaattamista ruoan saamiseksi osaksi matkailun kokonaislaatua. Tilaisuuksien runko ja puheenvuorot olivat samanlaisia: itse kerroin lähiruokaohjelman tilannekatsauksen ja missä lähiruokasektorilla mennään nyt ja tulevaisuudessa, Heidi Valtari kertoi Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän (YTR):n uudesta toimintamallista, MESI-verkostosta ja mitkä ovat YTR:n linjaukset vaalikentille, Reijo Martikainen Maaseutuvirastosta kertoi mitä opittavaa on aiemmasta matkailun kehittämisestä ja mitkä ovat uuden maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet elinkeinojen kehittämiseen, Kristiina Hietasaari MEK:stä kertoi Suomen matkailustrategian kärjistä ja tuotekehityksen painopistealueista ja Kristiina Havas, Kristiina Jaakonaho (Hämeenlinna) ja Kristian Sievers (Oulu) Haaga-Helia amk:sta esittelivät käynnissä olevaa, maa- ja metsätalousministeriön ja MEK:n tilaamaa Ruoka&Matkailu –strategiatyötä.

Heidi Valtari (Turun yliopiston Brahea-keskus, YTR:n MESI-verkosto) kertoi mielenkiintoisen esimerkin ruoan elämyksellisyydestä. Yhdysvalloissa toteutetaan pöytä pellolla –konseptia, jossa ihmiset kerääntyvät syömään lähiruokaa yhdessä pelloille tuotujen pitkien pöytien ääreen; kts lisää outstandinginthefield.com ja toivoi, että vastaavia yhteisöllisiä malleja kehitettäisiin meilläkin.

Martikainen muistutti matkailun palvelujen laadun merkityksestä, samoin matkailun turvallisuusasioista. Matkailun kehittäminen on myös pitkäjänteisyyttä ja jatkumoa vaativaa, mikä välillä hankemaailmassa on rahoittajien vaikea ymmärtää. Martikainen toi esiin, että uudessa maaseutuohjelmassa olevat luokittelut  ovat hankalia ja liian mustavalkoisia: varsinkin kehittämishankkeita on vaikea lokeroida tiukasti vain tiukkaan toimialaluokitteluun kun samaan aikaan toimijoilta vaaditaan törmäyttämistä ja toiminnan kehittämistä yli toimialarajojen. Valtiontukisäädökset rajaavat aika tiukasti yrityksiin kohdistuvia kehittämistoimia, ja esimerkiksi yritysten koulutushankkeiden käytännön toteuttaminen pohdituttaa: toiveena on, että edellisen kauden koulutustoimenpiteiden monimuotoisuus mahdollistuisi myös jatkossa. Uudella kaudella yhteistyö-toimenpiteen on tarkoitus kattaa edellisen kauden elinkeinojen kehittämishankkeiden mukaiset toimet. Koordinointi, yhteistyö ja kansainvälistyminen ovat näissä hankkeissa ydinteemoja. Matkailun pieninfran rahoitus on tarkoitettu rahoitettavaksi Kylien ja palvelujen kehittäminen -toimenpiteessä. Martikainen peräsi järkeä investointeihin: pitkospuita ja reitistöjä ei saisi rahoittaa ilman, että varmuus niiden ylläpidosta (ilman hankerahaa) on turvattu.

Kristiina Hietasaari kertoi MEK:n siirtyvän vuodenvaihteessa osaksi FinPro ry:tä, minkä odotetaan antavan uusia mahdollisuuksia myös matkailun markkinointiin 40 vientitoimiston kautta, samoin yrityskohtaiseen neuvontaan. MEK:n tehtävä on turvata yhtenäisen Suomi-kuvan rakentumista ja hyvien matkailutuotteiden aikaansaamista. Hyvinvointimatkailulla on hyvä mahdollisuus vientimahdollisuuksien avaamiseen osana FinCare-ohjelmaa. Hyvinvointimatkailuun keskittyvä kansallinen FinRelax® –katto-ohjelma on saanut vihreää valoa TEM:stä (yritysten kasvuohjelmavarat) ja alkanee ensi vuonna. Ruokamatkailua yritetään viedä maailman kartalle elintarvikkeiden vientiohjelman kautta, FinPro on ollut keskeinen vientiohjelman laatija. MEK:n yksi uusista työvälineistä on kansainvälistymisopas, johon liittyvät koulutukset käynnistyvät ensi vuonna. Hietasaari korosti matkailutuotteiden teemoittaista kehittämistä: Suomi on oikeasti vielä täysin tuntematon maa päämarkkina-alueillaankin ja matkailijat tavoitetaan vain heidän kaipaamien aktiviteettien kautta. Niiden kehittämiseen, laadun parantamiseen ja markkinointiin pitää yritysten nyt panostaa.

Haaga-Helia vastaa Ruoka&matkailu –strategian työstämisestä, prosessiin on kuulunut muun muassa kyselyjä, haastatteluja ja työpajoja. Strategian tausta-ajatuksena on back-to-basics –ajattelu: kuluttajilla on kaipuu aitouteen, paikalliskulttuureihin ja omakohtaiseen tekemiseen.

Hämeenlinnassa kuulimme Katisten kartanon ruokafilosofiasta keittiömestari Oula Hännisen kertomana. 1500-luvulta asti toimineen kartanon alueella on vieläkin noin 700 hehtaaria metsää, jonka antimia (riistaa ja luonnontuotteet) hyödynnetään ravintolan keittiössä. Tilalla on myös lähes 200 herukkapensasta sekä kasvi- ja yrttimaat, joiden sato on keittiössä lähiruokaa parhaimmillaan. Kartano hyödyntää myös lähialueen tuotteita: ns. yllätysmenut ovat yksi keino lähiruoan käyttöön ja mahdollistavat pienempienkin erien käytön keittiössä. Hänninen totesi lähiruoan tuovan lisäarvoa: kilometrejä enemmän ihmisiä kiinnostavat tarina ja tuottaja ruoan takana.

Myös Oulussa Maikkulan kartanolla on pitkät, 1600-luvulta lähtevät juuret, joista meille kertoi kartanon nykyinen omistaja Mikko Keisu. Tällä hetkellä kartanossa toimii tilausravintola ja se tarjoaa Katisten kartanon tavoin myös kokousfasiliteetteja upeissa maisemissa. Maikkulassa lähialueen tuotteita käytetään niin paljon kuin on mahdollista, ja muun muassa karitsanlihan he tuottavat itse omalla tilallaan. He myös tuovat esiin tarinat niin ruoan kuin kartanon taustalla.

Tilaisuuksissa oli myös tiiviit työpajat, joissa keskusteltiin matkailun ja ruokasektorin hankkeiden paremmasta koordinaatiosta ja paikallisen ruoan saamisesta matkailuyrityksiin sekä haettiin sisältöjä Ruoka&Matkailu-strategiaan. Kehittämisen kohteet löytyvät jatkossakin aika peruskysymyksistä: ruoka- ja matkailualan toimijat eivät tunne toisiaan eikä kysyntä-tarjontakaan täten kohtaa. Yhteistyötä onkin systemaattisesti lisättävä. Koordinaatiohankkeita tarvitaan isompien ja pienempien kehittämistoimien yhteensaattamiseen toimialojen välillä ja sisällä, myös tiedonvaihtoa on vahvistettava erityisesti hankkeiden kesken. Ongelmia on edelleen myös tilastoinnissa: mitattavan tiedon tuottamiseen tulisi satsata. Keskusteluissa nousi esiin myös liiketoimintaosaaminen: asiakas on osattava tunnistaa ja tuotteistaa hänelle sopivia tuotteita. Jonkin verran pohditutti myös se, että jaetaanko matkailua nyt strategisesti liian moniin osiin; vastauksissa korostettiin, että strategiat ovat vain toimijoille taustatukea ja kehittämisen sisäisiä työkaluja, markkinoinnissa ja käytännön matkailussa asiakaslähtökohta on tärkein.

Ruoka ja matkailu -treffit järjestettiin MMM/Lähiruokaohjelman, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän MESI-verkoston ja Maaseutuverkoston yhteistyönä.

Tilaisuuksien materiaalit löytyvät:

4.11.2014 Hämeenlinna: https://www.maaseutu.fi/fi/koulutukset-ja-tapahtumat/Sivut/hanketreffit---lahiruoka-ja-matkailu.aspx

6.11.2014 Oulu, https://www.maaseutu.fi/fi/koulutukset-ja-tapahtumat/Sivut/Hanketreffit%20-%20l%c3%a4hiruoka%20ja%20matkailu821d56430f1542209070812f71201043.aspx

Teksti ja kuvat: Kirsi Viljanen

Vielä on aikaa Kekrille!

Vanhoista suomalaisista juhlista kekri on yksi pitkään hiljaiseloon vaipuneista juhlapyhistä. Kekrihän (jota on kutsuttu muun muassa myös sanoilla keyri, köyri, köyry) oli vanhaan pakanalliseen ja muinaiseen maanviljelyskulttuurin ajankulkuun liittyvä sadonkorjuun juhla, jonka ajankohta vaihteli vuosien ja satojen valmistumisen mukaan. Kekrin aikana on pidetty viikkoja, jotka alkoivat mikkelinpäivästä ja päättyivät pyhäinpäivään. Kekri koitti kun peltojen ja kasvimaiden sadot olivat korjattu laariin ja maakuoppiin, karja saatettu sisätiloihin ja syysteurastukset tehty. Kekrin aikoihin ajettiin karja markkinoille vaihtamaan isäntää, samoin tilan palkollisten työvuosi oli tuolloin katkolla.

Kekrissä vuoden tuottoa juhlittiin ja kiitettiin uuden sadon antimilla ja juomilla. Juhla pidettiin perinteisesti ympäröivän yhteisön kanssa ja siihen liittyi tarinointia, riittejä ja erilaisia seremonioita, joilla kaikilla pyrittiin turvaamaan hyvä seuraava satovuosi. Kekri-aterialle "kutsuttiin" myös suvun vainajat, joita muisteltiin ja joille katettiin oma, usein lammaspaistia sisältävä kulhonsa. Kekri ei kuitenkaan ollut varsinainen vainajien pyhä, vaikka näin usein uskotaan.

Kekriin liittyi myös oma pukkinsa, Kekri-pukki, joka serkkunsa Nuutin tavoin kiersi taloissa ryypyn ja nisun toivossa hassutellen ja hyvämielisiä kepposia tehden. Eri puolilla Suomea Kekri-pukista on ollut omia variaatioitaan ja nimiään - kekrittärillä, köyrihönttämöillä ja köyripukeilla tarkoitetaankin samaa asiaa. Kekriä pidettiin muinaisuskonnossa eritoten karjan suojelijana, joten turkkeihin pukeutunut Kekri-pukki symboloi myös karjan hengetärtä.

Kekri oli myös muinaiseen ajankiertoon liittyvä vuodenvaihteen aika, jolloin kekrin ajankohta oli erityisesti loka-marraskuun vaihde. Useilla paikoilla poltettiin kekri-tulia, joiden ympärillä tanssittiin ja kiitettiin menneestä vuodesta. Tulien sammuessa juhlaväelle tuli kuitenkin kiire, sillä vuosi oli juuri vaihtumassa ja viimeiseksi kotiin ehtineelle enteiltiin epäonnea. Vielä nykyäänkin monilla paikkakunnilla poltetaan kekritulia, joista kuuluisin lienee Kajaaniin vuosittain oljista rakennettava iso kekri-pukki - ja joka lähes poikkeuksetta yritetään polttaa ennen aikojaan innokkaiden pikkupyromaanien toimesta.

Kekrin vietto hiipui vakavamielisen kirkon painostuksesta, samoin maatalousyhteiskunnan muuttuessa yhä kaupungistuneemmaksi. Kekrin tapoja siirtyi kuitenkin pikkuhiljaa niin pyhäinpäivään, jouluun kuin uuteenvuoteenkin. Harva muistaa, että kekri on myös meillä yleistyneen halloween-juhlan taustalla, joka rantautui kekrinä Amerikkaan alunperin irlantilaisten maahanmuuttajien myötä, sai siellä nykyisen kurpitsa- ja hirviöjuhlan luonteensa ja levisi 1990-luvulla meille Suomeenkin. Halloween ei kuitenkaan koskaan ole kunnolla iskostunut meidän juhlaperinteeseemme, sillä se tuntuu olevan liian kaupallinen, keinotekoinen ja pintakultainen omaan kulttuuriimme. Olisiko kekrillä tässä uusi mahdollisuus nimenomaan uudistuneena sadonkorjuun juhlana?

Talonpoikaiskulttuurisäätiö on jo vuosia tehnyt hyvää työtä kekriperinteen elvyttämiseksi maassamme. Ympäri Suomea tuleekin viestejä eri tavoin järjestetyistä kekri-/sadonkorjuujuhlista: oman perheen tai ystäväpiirin kesken järjestetyistä pienimuotoisemmista juhlista aina isompiin, koko yhteisön yhteen kokoaviin, syksyn sadon ja lähituotteiden makuja ylistäviin juhliin.

Tänäkin vuonna on vielä hyvää aikaa järjestää omat kekrikemut. Katetaan pöytään oman maan (tai parvekelaatikon tai toriostosten) antimia, kutsutaan ystävät pöydän ääreen ja nautitaan päättyneen satokauden tuotannosta ja kotimaisista, juurevista mauista!

Ideoita onnistuneen Kekrin viettoon löydät www.kekri.fi –sivustolta.

Teksti: Kirsi Viljanen

Kuva, punajuuri: Kotimaiset Kasvikset ry/Teppo Johansson

Kuva, sienet ym: SRE-kuva-arkisto/Jaakko Martikainen